sunnuntai 9. joulukuuta 2012

joulu-askartelua

Iltaa! Mä sain vihdoinkin pienen joulu-aiheisen askarteluprojektin valmiiksi, nimittäin itsetehdyt joulukuusen koristeet. Sain porukoilta pienen pienen vihreän joulukuusen, johon mun piti löytää koristeet jostakin. Kiertelin monia kauppoja, mutten löytänyt pienikokoisia hopean värisiä joulukuusen koristeita, jotka olisivat sopivia mun minikuuseen. Päätin lopulta tehdä joulukuusenkoristeet itse!


Ostin Tiimarista erikokoisia massapalloja sekä yhden pussin styroxpalloja, mutta styroxpallot eivät oikein sopineet hopeasprayn kanssa yhteen, joten luovutin niiden suhteen. Isoja massapalloja oli siis 5kpl ja pienempiä 12kpl. Hopeasprayn löysin Prismasta, jota käytin pallojen värjäämiseen.

Seuraavaksi vuorossa oli massapallojen sprayjaus. Hopean värinen maali olisi myös sopinut oikein hyvin, mutta suihkeen muodossa sai pallot värjättyä aika kätsysti. Kun massapallot olivat kuivuneet, koristelin ne hopean värisellä kimalleliimalla. Irtoglitterillä koristelu olis ollut paljon sottaisempaa, joten toi liima oli hyvä vaihtoehto.




Lopuksi leikkasin hopealangasta sopivan mittaisia pätkiä, solmin niistä lenkkejä ja liimasin ne massapallojen reikiin. Heh, pari päivää sitten löysin vihdoinkin kaupasta just sellasia pieniä kuusen koristeita mitä olin alunperin ettinyt.. Eipä tuo mitään, mun mielestä nää ajaa oikein hyvin asiansa!

Tältä ne koristeet nyt sitten näyttää mun pikkukuusessa :) Mun mielestä noista tuli tosi kivan näköisiä ja juuri sellaisia kun mä halusin mun kuuseen! Mä laitan myöhemmin vielä parempaa kuvaa niin saa paremman käsityksen miltä mun kuusi nyt näyttää :)

12 kommenttia:

  1. VAU! Tosi hienoja tuli!:)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat noista tuli! :> En olis ite ees varmaan keksiny :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) mua ärsytti niin kovin etten sillon löytäny mitä ettisin ni totesin että ei auta kun tehdä ite :D

      Poista
  3. Aivan mahtava idea mun mielestä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) hätä keinot keksii vai miten se meni :D

      Poista
  4. Lisää tällasia joulukoristelu hommia! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itseasiassa mulla on pari vastaavanlaista ideaa mielessä, mä yritän saada toteutettua ne ja kuvattua :)

      Poista
  5. Ei hitsi, miten olen näin tyhmä! Viimeksi tänään ärisin, kun haluaisin hopeisia kimaltelevia joulupalloja, mutta kaikissa pakkauksissa on vain muutama niitä ja paljon muita joita en halua. Miksen ole edes ajatellut, että voisin tehdä itsekin! :D

    VastaaPoista
  6. eikun askartelemaan :) mä oon aina ollu vähän sellanen diy-tyyppi, jos ei jotakin kaupasta löydy niin teen sitten itse :)

    VastaaPoista

Canon EOS 450D
Canon EF-S 18-200mm 1:3.5-5.6 IS
Canon EF 50mm f/1.8 II
Samyang 8mm 1:3.5
Canon SPEEDLITE 270EX