perjantai 19. elokuuta 2011

Alcudia part 2

Tässä tulis vihdoinkin tätä toista osaa matkakuvista. Varoituksen sana - näitä kuvia on aikamoinen läjä!

































Olin siis reissussa J:n kanssa kahdestaan. Päivät meni aikalailla samalla kaavalla. Syötiin aamupala hotellilla, jonka jälkeen suunnattiin uimapatjojen kanssa rannalle mereen kellumaan tai kiertämään Alcudiaa. Sunnuntaisin ja tiistaisin Alcudian vanhassa kaupungissa on isot markkinat, jossa myydän melkein mitä vaan! Me suunnattiin sunnuntaina markkinoille, paikka oli ihan täys ihmisiä ja oli ihan älyttömän kuuma, joten ei oltu kovin kauaa siellä. :) Päivällä tai iltapäivällä käytiin syömässä lounas, jonka jälkeen vietettiin taas aikaa meressä taikka paikkoja kattellen. Ja illemmalla käytiin syömässä päivällinen sekä kierreltiin turistikauppoja hotellin läheisyydessä ja käytiin ruokakaupassa.

Yksi päivä vietettiin Palmassa, Mallorcan pääkaupungissa, yhtenä päivänä vuokrattiin auto ja kierreltiin Alcudiaa sekä käytiin Formentorilla, josta nää ylläolevat vuoristokuvat ovat. Vähän pelotti siellä korkeella olla, tieltä kun ois ajanu pois, 200m pudotus mereen ja se ois heihei :D Loppuviikosta käytiin myös veneajelulla, vene kiersi oikeestaan saman reitin kun me kierrettiin autolla, ja veneestä näki samat maisemat alhaalta päin kun me oltiin auton kanssa kiertäessä katottu yläilmoista. Mä ainakin tykkäsin kovin ja venereissulla tarttu väriäkin ihan kivasti :)

Anonyymit kun näyttää olevan niin kiinnostuneita mun rusketuksesta, niin eipä ihmekään jollen oo teijän silmiin ruskettunut, sillä me ei vietetty yhtäkään päivää rannalla maaten. Meressä tai hotellin uima-altaalla tuli joka päivä kelluttua patjojen kanssa, mutta päätettiin ettei hukata päiviä rannalla maaten - tuolla kun on muutenkin niin paljon nähtävää. Pointti siis oli, että kyllä mä oon ruskettunut ja ihan kivasti - ainakin bikini rajoista päätellen oon hyvinkin ruskea verrattuna omaan vaaleaan ihooni :) Niin, ja onhan mulla tossa oikeassa kädessä ponnarista jäänyt jäätävä rusketusraja.. :-D

Viimisenä päivänä käytiin "sohva-ajelulla", eli sellanen sohva laitettiin veneen perään, jossa sitte istuttiin ja puristettiin kahvoista niin tajuttoman kovaa kiinni ettei tippunut kyydistä. Vene meni aika huikeeta vauhtia eteenpäin ja teki kaiken maailman käännöksiä. Parhaimmillaan sohva pomppi aallokon päällä varmaan metrin korkeudella ilmassa. Oli kyllä ihan mahtavaa! :) Kuvissa näkyvien banaanivene-ajelun sekä parasailingin lisäksi tarjolla oli paljon muita vesiaktiiviteettejä, sekä tietty noita helkutin polkuveneitä, jotka meinas monta kertaa seilata mun ja mun patjan päältä :D

Reissu oli kaikin puolin ihan älyttömän ihana, ja mä lähtisin kyllä tonne samaan paikkaan ihan millon vaan uudestaan! :)

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ! Pitäiskö itekkin lähtee tonne :D

    VastaaPoista
  2. Koska me saadaan kuvaa tästä salaperäisestä J:stä? :)

    VastaaPoista
  3. waow this is an absolutey pretty scenery.

    VastaaPoista
  4. wow, great!
    Alcudia? I'm going to go there in 3 weeeeeeeks!
    it's fantastic there :]

    VastaaPoista
  5. taru: kiitti :) eiko reissuun ;)

    stina: tuolla oli <3

    Anonyymi: itseasiassa musta ja Jonista ei oo ko muutama yhteiskuva, puhumattakaan yhtään onnistuneista kuvista.. Jonpan naama on kuitenkin vilahtanu pari kertaa täällä blogin puolella ;)

    Cylia: yeah it is!

    Nicolka: really? have a nice trip! :)

    VastaaPoista
  6. anteeks nyt tulee pari kyssärii mutku ens kesää varten tarviin vähän informaatiota ! :)

    eli ootko siis minä vuonna syntyny? ja olitko siis matkalla alaikäsenä? ja onks tää j sun poikaystäväs siis ja kui vanha hän on? :D ja olitteko jonku matkajärjestön kautta tuola vai miten ja käviks alaikäsenä matkustaminen helposti ilman vanhempia? :D

    kiitän jos jaksat vastailla:) ja sun blogis on MAHTAVA ! :)

    VastaaPoista
  7. tosi hienon näkösiä maisemia! :)

    VastaaPoista
  8. jos meet tonne uudestaan ni musta saat matkaseuraa! t.raija

    VastaaPoista
  9. uuuuaa ihana papukaijamies! maisematki ihan jeeeees ;)

    VastaaPoista
  10. lovely photos!

    ithinkstupid.blogspot.com

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: eipä haittaa! ja kiitokset :)

    oon siis -91 syntyny eli en oo alaikäinen ja j on mun poikaystävä ja hän on pari vuotta vanhempi, elikkä kumpikaan ei oo alaikäinen, joten mä en tiijä miten menetellään jos alaikäiset matkustaa. ja meijän matka oli tjäreborgin kautta ja oli tosi selkeetä, opastukset lentokentältä oikeeseen bussiin ja bussi vei ihan hotellin eteen :>

    Anonyymi: niitä sielä riittää :>

    raija: kiva kuulla! linnean kanssa vähä juteltii ens kesästä ;) eiko porukka kokkoo ja menoks!

    Eve: arvaappa vaa, silmät tapitti aika ahkeraan tota papukaijakaveria ;D sen puhetyyli oli vaan niiin raivostuttava! :D

    carlijn: thanks!

    VastaaPoista
  12. Kiva nähdä tuoreita kuvia Alcudiasta :) Oma lähtö edessä reilun viikon päästä!
    Missä nuo markkinat järjestetään? Kerrotko vielä niin osaan suunnata sinne sunnuntaina :)

    Rita

    VastaaPoista
  13. Rita: ooi voi kumpa mäkin pääsisin tonne taas! :) alcudian vanhassa kaupungissa, voin kertoa et taksijono on ihan älytön joten kannattaa mennä jollain muulla kulkuvälineellä. takastullessa on koko matka melkeen alamäkeä niin sieltä voi hyvin kävellä poispäin jos jaksaa, niin mekin tehtiin :)

    VastaaPoista

Canon EOS 450D
Canon EF-S 18-200mm 1:3.5-5.6 IS
Canon EF 50mm f/1.8 II
Samyang 8mm 1:3.5
Canon SPEEDLITE 270EX